Miksi vaaleihin mukaan?
Olen oppinut vuosien varrella vaikuttamaan monenlaisiin minulle tärkeisiin asioihin. Nykymaailmassa se on mahdollista esimerkiksi somessa monin eri tavoin. Myös erilaisissa ryhmissä ja yhdistyksissä voi tehdä tehokasta vaikuttamista.
Pelkkä vaaleissa äänestäminen ei minulle ei riitä. Toki on jo hienoa, että ihmiset ylipäätään äänestävät. On hieman hassua jättää äänestämättä ja sitten arvostella päättäjiä. Siinä on kuitenkin edes jonkinlainen mahdollisuus vaikuttaa.
Itselleni päätös osallistua vuoden 2025 kunnallis- ja aluevaaleihin tuli kovin surullista kautta. Olin miettinyt kunnallisvaaleihin osallistumista, mutta en ollut tehnyt vielä päätöstä. Aluevaaleista ajattelin pysyä pois, sillä aluevaltuustoilla on täysin mahdoton tehtävä. Pitää vaan leikata, leikata, supistaa ja supistaa hallituksen päätösten mukaisesti. Silti kantaa vastuu ihmisten tärkeistä asioista, jopa vastoin lakeja. Ei kovin mukava tehtävä.
Kunnallisvaaleihin osallistuminen tuo mahdollisuuden vaikuttaa omassa kunnassa kaavoitukseen, koulutukseen ja erittäin moneen käytännön tärkeään asiaan. Kunnallisvaaleihin ei olekaan ollut kovin suurta ongelmaa saada ehdokkaita. Siksi perustelen vähän enemmän miksi olen mukana myös aluevaaleissa.
Terveelliset elämäntavat omaava puolisoni sai täysin yllättäen massiivisen aivoverenvuodon vuoden 2024 lopulla. Hänet piti elävien kirjoissa asiaan hyvin perehtynyt ja osaava henkilökunta. Tällä hetkellä näyttää, että hän kuntoutuu oikein hyvin. Sairaaloissa ja eri osastoilla näin kuitenkin kaikenlaista, joka avasi silmäni. Myös kotiinpaluu oli erittäin silmiäavaavaa.
Päällimmäiseksi jäi tietysti syvä kiitollisuus pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa kohtaan. Mies pidettiin hengissä eikä meiltä kyselty vakuutuksen perään, kuten joissain maissa. Näin kuitenkin etenkin vanhempia ihmisiä, jotka odottivat oikeaa hoitopaikkaa. Jopa mieheni siirroissa osastoilta toiselle ja toiseen sairaalaan näkyi se, ettei hoitopaikkoja ole riittävästi. Toisessa sairaalassa jatkoonpääsyä odottava taas piti jonkun toisen tarvitsemaan sairaalapaikkaa.
Eräs mies hermostui, kun hän joutui olemaan sairaalassa odottamassa pääsyä toimenpiteeseen päiväkausia. Hänelle vuorokausihinta oli suhteessa tuloihin on kova, vaikka toki se on vain osa aidoista kustannuksista yhteiskunnalle. Sairaalamaksut HUS:ssa nousivat vuoden vaihteessa yli 66 euroon. Tämä mies halusi lähteä kotiin, mutta hoitajat kertoivat, että hän joutuisi toimenpidenjonon hännille, jos lähtisi nyt kotiin.
Mieheni ollessa Porvoon sairaalassa, sairaalan päivystys ruuhkautui pahasti, kun oikeanlaista hoitopaikkaa olevat vanhukset joutuivat tulemaan sinne
(lue lisää). Ambulanssit ohjattiin lopulta muualle. Osastolle saakka emme ruuhkaa havainneet ja hoito oli oikein hyvää. Mutta ilmeisesti paineita oli, kun eräs lääkäri sanoi, että mieheni voi lähteä kotiin. Tässä vaiheessa olin itse aika järkyttynyt, koska lääkkeitä oli aika lailla ja niitä piti antaa parin tunnin välein myös yöllä. Yksi lääkkeistä paljastui sitten sellaiseksi, että sitä yleensä annetaan vain sairaalassa ammattihenkilöstön jakamana eikä sitä sitten löytynytkään edes apteekista. Voin kertoa, että ensimmäinen yö oli minulle todella pelottava. Sykkeet ja verenpaineet oli sitä luokkaa, ettei varmaan ikinä ole ollut. Onneksi siitä yöstä selvittiin ja myöhemmin saatiin muutos lääkityksiinkin.
Kieltämättä tässä alkoi itsekin miettiä omaa vanhemista ja tulevaisuuden terveydenhoitoa. Minne minut raijataan? Saanko tarpeisiini sopivaa hoitoa?
Olen seurannut keskustelua meidän alueella ja ymmärrän ihmisten huolen, kun vaikkapa läheisen dementikon hoitopaikkaa suunnitellaan lakkautettavaksi ja asukasta siirrettäväksi jopa toiseen kuntaan. Miten sitä pääsee läheistä katsomaan ja miten tuo läheinen kokee siirron vieraaseen paikkaan ja mahdollisesti täysin vieraiden hoidettavaksi?
Huomasin myös ongelmia, kun ihminen kotiutuu. Miten toimii hyvinvointialueen ja HUS:in yhteistyö, kun järjestelmät ei edes ole yhteisiä? Eikä kukaan näköjään katso Kannasta mitään? Muistiongelmaiselta potilaalta kysellään asioita, jotka löytyisivät Kannasta. Minusta omaisena tuli käytännössä henkilö, joka vastaa sairastuneen hoidosta. Tuntuu, ettei kellään muulla ole roolia kuin tutkia. Fysioterapiaa oli tarjolla vasta kuukausien päästä, kun tarve olisi ollut ymmärtää, että mitä juuri nyt voi ja pitäisi tehdä. Mitäs sitten, kun potilaalla ei ole läheistä jolla on aikaa ja kykyä hoitaa asioita?
Ymmärrän täysin, ettei yhteistyötä HUS:in alueiden välillä voi tehdä, jos siihen ei ole resursseja. Vaikka en pääsisi päättämään näistä asioista, haluan kantaa kuitenkin korteni kekoon. Haluan vaikuttaa siihen, että hallitukselle saadaan viesti, että mummorallin on loputtava. Hyvinvointialueet on uusi asia ja muutokselle on annettava aikaa ja resursseja. Pitää löytää hyviä tapoja toimia yhdessä.
En ole mikään äärilaitojen ihminen vaan pyrin ymmärtämään myös erilaisia näkökulmia. Tällä hetkellä vaan näyttää siltä, että aito keskustelu puuttuu. Huudetaan vaan reunoilta ohi toisten.
Olen aidosti keskellä.
Sari Rauvanto-Eriksson
